1994-1995
Edelliskauden joukkue levisi totaalisesti. Kaikki, jotka kelpasivat muualle lähtivät ja joukkue harsittiin kasaan muutamasta edelliskauden pelureista, omista junioreista sekä muualta yli jääneistä tapauksista. Uudeksi valmentajaksi tuli SaPKoa luotsannut jursinovilaista koulukuntaa edustanut valmentaja Sergei Grisintshov, kova treenaaja, jonka taktinen osaaminen oli jättänyt kysymysmerkkejä. Selvää oli, että nopeaa paluuta liigaan ei ollut odotettavissa.
Kausi alkoi kahdella voitolla, mutta sen jälkeen kyyti muuttui vielä liigaakin kylmemmäksi. Viisi tappiollista ottelua maalierolla 9-41 pudotti joukkueen sarjan toiseksi viimeiseksi. Tilanteeseen reagoitiin vuokraamalla Lukosta maalivahti Sami Lehtinen, pelaajistosta puolestaan kengittiin pihalle vanhat jyrät Jari Parviainen, Arto Remes ja Marko Ajakainen.
Lehtisen tulo maalille stabilisoi tilannetta sen verran, että joukkue nousi keskikastiin lähinnä Jani Uskin, Sami Wikströmin ja Jari Multasen tehojen avulla ja akuutti putoamisuhka katosi. Yleisön mielenkiinto oli vähäistä, eikä sitä nostanut edes Erkki Laineen paluu kehiin joulutauon jälkeen. Kevätkaudella joukkueen tähtipelaajat lakkoilivat yhden vieraspelin Kalajoen Junkkareita vastaan ja sieltä olikin tuliaisina kauden nöyryyttävin tappio: 13-2. Playoff-paikka oli haarukassa, mutta loppukauden herpaantuminen pudotti joukkueen kahdeksanneksi. Mitäänsanomaton kausi, josta oli vain tarkoitus selvitä läpi. Kolmen vuoden syöksykierre hidastui, mutta ei vielä katkennut.
Jälkikäteen ajateltuna kauden mielenkiintoisin episodi tapahtui jo ennen kauden alkua, kun kertaalleen puheenjohtajan hommat, mutta ehdokkaiden puutteessa jatkanut Kari Naskinen paljasti ISing-pseudonyyminsä alta Uudessa Lahdessa edelliskauden pelaajapalkkioita ja jatkoi kommentointiaan Aamulehdessä, että Ilvekseen siirtynyt "Tommy Kiviaho oli ainoa palkkansa ansainnut". Kirjoituksen ansiosta yhdistyksen hallitus palkitsi Naskisen lopulta potkuilla.
Vitutuskerroin (0-100). 40. Tuleekohan tästä koskaan enää yhtään mitään?
1995-1996
Kari Eloranta palasi neljän vuoden Ruotsin komennukseltaan päättämään pelaajauransa kasvattajaseuransa paidassa. Erkki Laineen comeback puolestaan jäi kevätkauden mittaiseksi. Muutoin pelaajaliikenne oli vähäistä, edelliskauden pisterohmuista menetettiin Jani Uski ja Jari Multanen, Pohjois-Amerikan mutaliigoista palkattiin hyökkääjä Kevin McKinnon. Mielenkiintoisia nimiä puolustuksessa olivat 18-vuotiaiden Euroopan Mestarit Jussi Salminen ja Toni Lydman. Varsinkin mitat täyttävistä keskushyökkääjistä oli pulaa ja niinpä vanha raatajalaituri Sami Wikström siirrettiin laidasta keskelle.
16 joukkueen sarjaksi laajentuneessa 1. divisioonassa joukkueet oli jaettu kahteen lohkoon ja tämä ratkaisu epäilemättä suosi Reipasta, sillä samassa länsilohkossa olivat myös sarjan heittopussit Diskos ja Junkkarit. Alkukausi ei antanut hirveästi toiveita paremmasta ja marraskuun neljän tappion putki pudotti joukkueen jo 12. sijalle. Vähälle peliajalle jäänyt Jani Uski palasi Lukosta lainalle ja tätä seurasi kymmenen ottelun putki, josta irtosi kahdeksan voittoa ja yksi tasapeli. Se ainoa tappio oli sitäkin rumempi: 0-8 Kiekko-Karhuille Joensuussa.
Lopulta sarjasijoitus oli odotuksia parempi: kuudes. Elorannan ja Uskin lisäksi avainpelaajia olivat peräti 56 tehopistettä kerännyt Wikström sekä edelliskauden 12 maalista saldonsa 31:een nostanut Sami Kokko. Yleisön mielenkiinto oli edelleen vähäistä ja ensimmäistä kertaa katsojakeskiarvo jäi alle tuhannen. Grisintsoville annettiin yllättävät potkut tammikuun lopussa ja Elorannasta tuli pelaamisen ohessa päävalmentaja. Pudotuspeleissä muutoksesta ei ollut paljoa apua, SaPKo lähetti Reippaan laulukuoroon ja viimeisessä ottelussa erotuomari lähetti Elorannan ennenaikaiselle eläkkeelle.
Vitutuskerroin (0-100): 20. Urheilullinen syöksykierre taittui viimein, mutta jaksaako kukaan enää kiinnostua?
1996-1997
Suurin muutos tapahtui tällä kertaa seuran nimessä. Pallottelu erilaisten Reipas-johdannaisten nimien välillä sai jäädä ja seura tunnettaisiin tästä eteenpäin nimellä Pelicans. Keltavihreät peliasut olivat radikaali muutos vanhaan musta-valko-oranssiin, mutta kuten Imatran Ketterästä palannut maalivahtilupaus Pasi Nurminen asiaa Etelä-Suomen Sanomissa kommentoi: "Vanhalla nimellä on jo rämmitty aivan tarpeeksi".
Pelaajapuolella huippulupaus Toni Lydman menetettiin Tapparaan, ulkomaille puolestaan suuntasivat Jani Uski ja Sami Wikström. Hyökkäyspäähän saapui juuri ennen kauden alkua vanha maajoukkueratsu Kari Laitinen sekä kaksi kanadalaista arpaa: Craig Hamelin ja Jason Melong.
Nimen lisäksi myös jotain muuta oli muuttunut: Koko ilmapiiri. Yleisöä oli enemmän kuin edelliskausina ja joukkue vastasi huutoon esiintymällä läpi runkosarjan vahvasti kotiotteluissa: 22 ottelusta irtosi 19 voittoa. Yksi niistä harmittavasti yli 2000-päisen yleisön edessä Kärppiä vastaan. Hyvä runkosarjamenestys oli edelliskautta tärkeämpää, sillä sarjajärjestelmää oli jälleen rukattu ja 16 joukkueen sarja jakaantui jo joulutauolla kahtia ylempään ja alempaan loppusarjaan sekä neljä viimeistä putosivat sarjasta.
Pelillisesti joukkue oli ykkösketjunsa Melong - Hamelin - Sami Kokko sekä Laitisen varassa. Ennen joulua Hamelin ja Melong joutuivat neljäksi otteluksi sivuun ja Kokko lainattiin Kiekko-Espooseen. Eloranta uhkasi lehdessä, että "jos joku vielä lähtee, niin sitten lähden minäkin". Muu joukkue venyi ahtassa tilanteessa hienosti kaatamalla kotona FPS:n 3-1 ja itsenäisyyspäivänä hienon viimeisen erän nousun jälkeen TuTo:n 5-3.
Runkosarjassa Pelicans oli lopulta kolmas. 37. kierroksella nähtiin sellainen ihme, että Pelicans oli Hermeksestä ottamansa 7-1-vierasvoiton ansiosta sarjakärjessä. Sieltä pudottiin heti seuraavana päivänä 6-0 Kärpille kärsityn tappion myötä. Lopulta runkosarjasta jäi käteen kolmas sija 55 pisteellä. Vielä viimeisellä kierroksella joukkuella oli mahdollisuus runkosarjan voittoon, mutta 2-1-vierastappio Kiekko-Karhuille hautasi ne unelmat.
Runkosarjan hyvät ottelut olivat muisto vain kun pudotuspelit alkoivat. Pudotuspelisarja Haukkoja vastaan meni täysin vierasvoittovetoisesti viiden ottelun ajan. Ratkaiseva viides ottelu yli 4000 katsojan edessä Lahdessa ratkesi Haukoille vajaa viisi minuuttia ennen loppua Sami Laineen maalilla.
Vitutuskerroin (0-100). 5. Ensi kerran moneen vuoteen näyttää, että tästähän voi vaikka tullakin jotain. Kotipeleistäkin nauttii.
1997-1998
Edelliskausi oli vihdoin lupaus jostain paremmasta. Pelaajamarkkinoilla uusiksi meni koko ykkösketju, kun Melong siirtyi Ahmoihin, Hamelin palasi Pohjois-Amerikkaan ja Sami Kokko lähti Kokkolaan. Paluumuuttajia olivat Jani Uski ja Kevin McKinnon, heidän lisäkseen hyökkäyskalustoa vahvistettiin HPK:n ylijäämähyökkäjä Toni Saarisella, divarijyrä Mika Viljasella sekä Englannin pääsarjasta hankitulla sentteri Nick Poolella. Alkukauden mittaisella sopimuksella puolustusta vahvisti myös Niko Marttila.
Vaikka joukkue pysyi sarjan kärkipaikoilla koko kauden, niin edelliskauden pirteään ilmeeseen verrattuna tästä kaudesta jäi lopulta aika laimea maku. Varsinkin maalinteko kangerteli ja edelliskauden 168 tehdystä maalista pudottiin 123 osumaan, edes Melongin paluu loppukaudeksi ei kasvattanut tehomääriä huomattavasti. Vastapainoksi omiin upposi kauden aikana vain 90 kiekkoa.
Varsinkin kanadalaiskaksikko Poole - McKinnon oli varjo edeltäjistään. Ensinmainittu ei saanut runkosarjan aikana kotiottelusissa maaliakaan aikaiseksi, mutta jälkikäteen puhuttuja kakkosyöttöjä sentään jonkin verran. Kuvaavaa hyökkäyskaluston aneemisuudelle oli myös se, että joukkueen toiseksi paras maalitekijä oli puolustaja Kimmo Peltonen 14 osumallaan. Edelliskauden kakkossentteri Tomi-Pekka Kolu onnistui pudottamaan saldonsa 26 pisteestä kokonaiseen yhteen.
Parhaiten runkosarjassa peli kulki toisella sarjaneljänneksellä, josta saldona oli vain yksi tappio. Kärpät kaatui kärkiottelussa 4-3 ja ottelua seurasi tämänkertaisen divarirupeaman ennätysyleisö, 3164 katsojaa. Loppukaudesta tahti hiipui, mutta edelliskauden tapaan tuloksena oli jälleen runkosarjan kolmas tila 54 pisteellä.
Pudotuspeleissä ensimmäisen kierroksen vastaantulija oli FPS, joka kaatui suoraan kolmessa ottelussa. Kakkoskierroksella vastaan asettui liigassa lähes reipaslahtimaisiin suorituksiin yltänyt KalPa, jonka Pelicans onnistui yllättämään avausottelussa Ville Kiiskisen osumalla ja Pasi Nurmisen täysonnistumisella 1-0. Seuraavan päivän kotiottelua Pelicans johti pitkään 2-1, mutta kolmannessa erässä KalPa onnistui kääntämään ottelun edukseen.
Seuraavalla Kuopion vierailulla Pelicans oli jälleen isäntiään etevämpi lukemin 4-2. Kuopiolaisten kasetti alkoi olla kovilla ja ryhmä sikaili kolme Pelicans-puolustajaa sairastuvalle. Toimitusjohtajana täysin munannut ja valmentajaksi siirretty Risto Kerminen (juuri se sama nilkki) kommentoi ottelun jälkeen vielä, että kovin heppoisesti ne jäivät sinne maahan makailemaan. Seuraavat kaksi ottelua KalPa hoiti identtisin 3-2-lukemin, ratkaiseva ottelu venyi jatkoajalle asti.
Vitutuskerroin (0-100): 20. Runkosarja vähän takapakkia ja taas tuo Kerminen tuli pilaamaan yhdet karsinnat.
1998-1999
Lahden vanha lato oli lopulta historiaa, kun kesän 1998 aikana Lahden jäähalli saneerattiin liigamitat täyttäväksi kompleksiksi. Liigaunelmia ei juurikaan vielä kauden alussa uskallettu elätellä divaritasolle nimekkäistä vahvistuksista (mm. Toni Saarinen, Aki Uusikartano, Mika Niskanen, Michael Johansson, Jussi Vienonen) huolimatta, sillä kovat olivat piipussa myös Oulussa, jonne Juhani Tammisen johdolla kasattiin nimekästä nippua. Epävarmuutta lisäsi myös edelliskauden huippuvahdin Pasi Nurmisen menetys - minne muuallekaan kuin - HPK:hon.
Alkukausi sujui varsin nihkeästi, 14 ottelun jälkeen joukkue oli piste-per-peli tahdissa, mutta pikku hiljaa joukkue onnistui hilaamaan itseään kohti kärkisijoja. Kärpät olivat karanneet aikoja sitten, mutta kakkossijasta alkoi muodostua Sportin ja Pelicansin välinen kamppailu. Kärkikamppailu Kärppiä vastaan veti Lahden jäähalliin 4400 katsojaa, mutta oululaiset juhlivat vielä tällä kertaa 4-1-voitolla.
Kesken kauden joukkueeseen liittyi vielä luotettava divarijyrä Jouko Myrrä ja kevätkausi sujuikin joukkueelta varsin mallikkaasti. Tammikuun lopun jälkeen joukkue hävisi vain kerran ja maaliskuun alussa Kärpät nujerrettiin kotona lukemin 4-2. Silti yleisömäärät laskivat tuhannen tienoille alkukauden 2000-3000 välillä pyörineistä lukemista. Aivan kuin täyttä uskoa sille, että Kärppien juhlamarssia liigaan pystyisi kukaan uhkaamaan, ei olisi löytynyt.
Pudotuspelien avauskierroksella Hermes oli täysin vastaantulija kaatuen suoraan 3-0. Vaihtelevasti runkosarjassa torjunut Sami Lehtinen päästi koko sarjassa vain yhden kiekon taakseen ja taas yhden keskinkertaisen runkosarjan pelannut Jarkko Ollikainen keräsi 7 (3+4) tehopistettä, mukaan lukien viimeisen ottelun ratkaissut jatkoaikamaali. Samaan aikaan oululaisten kuningastielle oli noussut iso töyssy, runkosarjan kutonen TuTo, joka lopulta lähetti oululaiset laulukuoroon voitoin 3-2.
Yht'äkkiä liigasaumat olivatkin todelliset. Seuraavan kierroksen vastustaja oli runkosarjan kolmonen Sport, eikä tahti hiipunut ratkaisevasti Hermes-sarjasta. Kolme peräkkäistä voittoa, kaksi päästettyä maalia. Viimeinen ottelu otettiin pitkän kaavan mukaan tälläkin kertaa, toisella jatkoajalla Jouko Myrrä päätti vaasalaisten kauden.
Liigakarsinnoissa vastaan tuli jälleen KalPa. Vararikon partaalla horjunut kuopiolaisryhmä luuli onnensa kääntyneen Kärppien putoamisen myötä, mutta Pelicans tarjosi shokkihoitoa heti ensimmäisessä Kuopion kohtaamisessa viemällä pelin selvästi 4-1. Ääriään myöten täyteen pakattu Lahden jäähalli seurasi toisessa ottelussa, kun KalPa syöstiin kuilun partaalle 3-1-voitolla. Vieläkin muistuu mieleen se tunne, kun Toni Saarinen iski 3-1-osuman kolmannessa erässä puolittaisesta läpiajosta: KalPa ei tästä enää nouse. Eikä noussut. Kolmas ottelu oli numerollisesti tiukin (2-1), mutta kaikesta näki, että kuopiolaisten usko oli jo ratkaisevasti hiipunut. Viiden vuoden divaritaival oli ohi.
Vitutuskerroin (0-100). 0. Puskista liigaan, edellisen vierailun kaltainen sekoilu ei voi toistua. Eihän?
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
torstai 4. huhtikuuta 2013
Kiekkofanin kärsimystie, osa II
Ensimmäinen osa, kaudet 1985-1988 löytyy täältä.
1988-1989
Kausi, jolloin Yhdessä nousuun-suunnitelman mukaan piti lävähtää. Harmi vaan, että edelliskauden joukkueesta häipyivät mm. Juha Jokiharju SaiPaan ja Pekka Karasjoki. Paikkaajiksi hankittiin pitkäikäiset divarijyrät Donald Fraser ja Steve MacDonald. Näiden lisäksi ensiaskeleitaan edustusjoukkueessa ottivat myöhemmin legendaarikseksi nousseesta -71 ikäluokasta Marko Jantunen, Niko Marttila ja Toni Koivunen sekä vuotta vanhempi Janne Laukkanen.
Nousta siis piti, mutta suunnitelman toteutus kangerteli alusta lähtien. Suurin valonpilkahdus olikin monivuotiselle luottopuolustajalle Kari Karkulahdelle tullut kouristus, jonka johdosta hän jopa alkukaudesta johti divarin pistepörssiä. Koko joukkueen tuloskunto kangerteli, turhia tappioita tuli keskikastin joukkueille, maalivahtipeli oli haparoivaa ja lopulta päävalmentaja Kari Malinen haukkui maalivahdit julkisesti, lopputuloksena Juha Kanerviston kuuden ottelun mittainen henkilökohtainen lakko. Malinen lopulta kengittiin ulos, mutta JoKP, Jokerit ja Kiekko-Espoo olivat jo karanneet kauas horisonttiin.
Junioreista näkyvin oli Marko Jantunen, joka oli kuin edelliskauden väkkärä Juha Jokiharju - sillä poikkeuksella, että maalinteko oli tulevalle pistesingolle vaikeaa, 2 osumaa 35 ottelussa ja avausosumaa odoteltiin joulukuulle asti.
Loppukausi meni kilpaillessa 4. sijasta FoPS:in kanssa ja se irtosi lopulta maalieron turvin. P. Virtasen uusin suosikki Erkki Mäkelä iski 35 osumaa. Kausi tulisi jäämään myös viimeiseksi Kiekkoreippaan lipun alla pelatuksi.
Youtubesta voi käydä katsomassa Lyhyen pätkän tämän kauden Peliitat - Kiekkoreipas - ottelusta. Tulevat johtavat analyytikot voivat analysoida miten Meidän peli ja viivelähdöt olivat hallussa Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla marraskuussa 1988.
Vitutuskerroin (0-100): 20. Munilleen menee. No, kevät näyttää tulevan aikaisin tänä vuonna, joten mitä niistä talvilajeista kevätauringon paisteessa murehtimaan.
1989-1990
Koko Suomi kylpee kasinotalouden huumassa ja sen yhtenä sivujuonteena lahtelaiskiekkoilun edustustoiminta siirretään Kiekkoreippaalta vasta perustetulle Hockey Reipas-osakeyhtiölle, jonka vetureina toimivat hevoskauppiaat Ari Loukio ja Jukka Kulmala.
Nyt ei olla köyhiä eikä kipeitä ja vahvistukset ovat sen mukaiset: HIFK-ikoni Matti Hagman sekä vuoden 1985 maailmanmestarit, maalivahti Jaromir Sindel ja mutkat suoriksi-hyökkääjä Oldrich Valek. Hockey Reippaan pelejä näytetään nyt myös paikallistelevisiossa.
Edelliskauden putoaja Ässät karkaa nopeasti omille teilleen, mutta toisesta karsintapaikasta käydään tiukkaa kamppailua läpi kauden toista putoajaa, Oulun Kärppiä vastaan. Valek on ensin poissa seitsemän ottelua silmävaivan takia ja toisessa paluun jälkeisessä ottelussaan mies niittaa linjatuomarin lonkkataklauksella laitaan ottelun jälkeen => Pelikieltoa yhdeksän ottelua.
Calgaryn olympiamitalisti Erkki Laine palaa joulutauolla ja toisessa ottelussaan Kärppiä vastaan mies iskee voittomaalin vajaa minuutti ennen ottelun päätöstä kuin vanhoja muistellen. Ratkaiseva niitti karsintapaikkaa ajatellen on ilmassa Oulussa muutama kierros ennen loppua, kun ajassa 57.56 Erkki Mäkelä vie Reippaan 4-3-johtoon, mutta Marko Lapinkoski pelastaa oululaisille pisteen 25 sekuntia ennen loppua tulleella tasoituksellaan.
Karsintapaikka ratkeaa lopulta viimeisen kierroksen 7-5-kotivoitolla Vaasan Sportista 3500 katsojan edessä. Liigakarsinnassa vastaan tulee toissakevään tavoin Kouvolan KooKoo. Avausottelun KooKoo vie tälläkin kertaa Tero Toivolan johdolla lukemin 4-1, mutta on täysi vastaantulija seuraavassa ottelussa Lahdessa, Valek tehtailee hattutempun ja KooKoolla pyyhitään jäätä lukemin 8-2.
KooKoo joutuu jälleen pää pölkylle häviämällä kolmannen kamppailun kotonaan lukemin 6-7, joten 14. maaliskuuta 1990 Lahden jäähalliin pakkautuu 5203 katsojaa + P. Virtanen seuraamaan neljättä ja mahdollisesti ratkaisevaa ottelua.
Tällä kertaa ei ristokermiset Lahden ladossa juhli. Reilun minuutin jälkeen Erkki Laine ajaa laidasta keskelle ja upottaa rannelaukauksen Hannu Kamppurin taakse: 1-0. Muutama minuutti tästä Valek ajaa KooKoo-puolustaja reppuselässään maalille ja Petri Rautiainen korjaa hedelmät: 2-0.
Toisen erän alussa Jarkko Piiparinen tekee irtokiekosta 3-0, Petri Aaltonen upottaa ranteella yläkulmaan 4-0. Homma on viimeistään taputeltu, kun Laine iskee erän viimeisellä minuutilla ylivoimalla siniviivalta 5-0. Viimeinen erä on muodollisuus ja loppulukemat 6-1 palauttavat Lahden liigakartalle viiden kauden tauon jälkeen. Seuraavan päivän Iltalehdessä ilmoitetaan toisen Calgaryn mitalistin, Kari Elorannan paluu Lahteen.
Kasinopeli toi siis liigapaikan Lahteen, mutta taustalla tikitti jo taloudellinen aikapommi, joka rapautti orastavan nousun jo seuraavana vuonna.
Vitutuskerroin (0-100): 0. Hei me ollaan liigassa. Ja pitääks muka velat joskus maksaa? Nousukausihan kestää ikuisesti.
1990-1991
Ensimmäinen P. Virtasen seuraama liigakausi käynnistyi 5-3-kotivoitolla Rauman Lukosta. Se ainoa oikea numero 22, Erkki Mäkelä iski hattutempun. Kolmesta seuraavasta ottelusta tuli turpaan, mutta niiden jälkeen "varma putoaja" nousi hiljalleen keskikastiin. Sindel piti maalin puhtaana, Valek sekä molemmat Erkit (Laine ja Mäkelä) iskivät maaleja liigan parhaimmiston tahtiin sekä nuori puolustaja Janne Laukkanen nousi kolkuttelemaan maajoukkueen portteja. Liigaelämä ei vaikuttanut yhtään pahalta.
Joulutauolla joukkue oli kuudes, mutta koko -71-ikäluokan edustajien (Marko Jantunen, Niko Marttila, Erik Kakko, Marko Jantunen) katoaminen nuorten MM-kisoihin Kanadaan käynnisti kevätkauden neljällä tappiolla. Asia, josta jäi jossiteltavaa myöhemmin.
Samaan aikaan alkoi alan aviiseissa olla tarinoita Hockey Reippaan talousongelmista. Jukka Kulmala oli jo muistellut aiemmin, kuinka "joukkue ajettiin sisään liigajoukkueen menoilla ja divarijoukkueen tuloilla". Rytmiradion lopun muistaen asiassa saattoi olla muutankin takana, mutta.. Mauttomat kaksiväriset paidat loistivat tyhjyttä mainoksista ja myöhässä olivat niin palkat kuin jäähallimaksutkin.
Kevään ikimuistoisin ottelu oli helmikuun kotiottelu Jokereita vastaan, jota P. Virtanen seurasi radion välityksellä, tunnelmaa nostatti tuleva koko kansan leijonaääni Antero Mertaranta. Puolivälissä ottelua Teemu Selänteen johtama narrilauma oli 4-0-johdossa. Maalilla aloittanut Pekka Ilmivalta vaihdettiin Sindeliin ja Reipas alkoi kiriä johtoa kiinni. Kolmannen erän puolivälissä oltiin jo maalin päässä. Matti Hagman otti hyökkäyspään aloituksen 100-0 pedaten Janne Laukkaselle laukaisupaikan. Jokeriveskari torjui, mutta Mertaranta kehoitti "Lelua" vetämään seuraavaksi hieman alemmaksi. Aloitus uusittiin ja Laukkanen teki juuri käskettyä. Jarkko Savijoen 5-4-voittomaali minuutti ennen loppua oli väistämätön tosiasia.
Pudotuspelipaikka karkasi lopulta viimeisillä kierroksilla, ensin Sindel loukkaantui Tapparaa vastaan ja 2-0-johto kääntyi 5-6-tappioksi. Seuraavalla kierroksella Turussa Valek kiskaisi linjatuomaria turpaan: pelikielto marraskuun alkuun asti. Toiseksi viimeisellä kierroksella kärsitty 5-9-tappio Raumalla vei lopulta playoff-saumat ja lopputulokseksi jäi seitsemäs.
Kauden jälkeen alkoi odotettu joukkopako: Hagman palasi HIFK:hon, Valekin sopimusta ei uusittu, Laukkanen lähti HPK:hon, Eloranta Ruotsiin ja Savijoki JoKP:iin.
Vitutuskerroin (0-100): 5. Liigakiekkoilu sujui paremmin kuin odotettiin ja playoff-paikan menetyskään ei ihmeemmin kirpaissut. Ensi vuonna sitten?
1991-1992
Menetyksiä paikattiin vaihtelevasti: Valekin tilalle tuli Tsekkoslovakian liigan maalikuningas Ladislav Lubina, muut vahvistukset olivat joko osastoa ynnä muuta tai nuoret lupaukset: Jari Multanen Ilveksestä, Marco Poulsen ja Jyrki Poikolainen HIFK:sta sekä Kiekko-Espoon kaksikko Teemu Sillanpää ja Tommy Kiviaho.
Kauden avaus toi pisteen 2-2-tasapelillä Raumalta, mutta uudet realiteetit iskivät silmille heti ensimmäisessä kotiottelussa: SM-liigan uusi voimatekijä Jokerit haki pisteet 10-2-voitolla. Lubina sai lähteä kahden ottelun jälkeen, siirtomaksut olivat rästissä, mutta rivien välistä annettiin ymmärtää, että maksun kohdekaan ei ollut niin kaksinen, että niistä olisi ihmeemmin yritetty suoriutua.
Voittotili aukesi viidennessä ottelussa nihkeällä 7-6-voitolla sarjanousia JoKP:sta, mutta muuten voitot olivat kiven alla - 19 ottelun jälkeen niitä oli 2. Katsojaluvut matelivat kahden tuhannen molemmin puolin ja kassakriisi oli akuutti. Hockey Reippaan tueksi Lahden kiekkoilun kannattajat-niminen yhdistys käynnisti keräyksen, johon joukkue reagoi keräämällä 13 pistettä 16 mahdollisesta marras-joulukuun vaihteessa, mukana voitot peräkkäisissä otteluissa sarjan kolmesta kärkijoukkueesta, Jokereista, JyP HT:stä ja TPS:stä. Kaksi ensimmäistä tuli lähes täyden Lahden jäähallin katsomon edessä.
Tämän jälkeen tahti hiipui nopeasti ja seuraavista 11 otteluista irtosi vain yksi voitto, 7-3 Tapparasta. Karsintaan joutuminen näytti varmalta, mutta kahdesti kauden aikana valmentajaa vaihtanut Tappara oli täysin sekaisin. Viimeisten kuuden ottelun 3 voittoa ja 3 tasapeliä riittivät nostamaan Reippaan tasapisteisiin ja uusintaotteluun karsintaan joutumisesta. Tampereella pelatussa karsintaottelussa Tappara oli lopulta vastaantulija eikä edes Sindelin telominen pelastanut kirvesrintoja 2-6-tappiolta.
Urheilullisesti oltiin pelastuttu täpärästi, mutta taloudellisesti Hockey Reipasta ei pelastanut enää mikään: 5,7 miljoonaa markkaa velkaa ja konkurssi oli edessä. Samaan aikaan toimittaja Kari Naskisen johtama ryhmittymä puuhasi uutta seuraa työnimellä Reipas Lahti Hockey Reippaan raunoille.
Pelillisesti kauden nimi oli edelliskauden ylijäämähyökkääjä Toni Sihvonen, joka keräsi 37 (13+24) tehopistettä, jolla jaettiin joukkueen kärkipaikka Erkki Laineen kanssa. Erkki Mäkelä iski 21 maalia ja kaksi hattutemppua - vastapainoksi väliin mahtui 16 ottelun kuiva kausi. Seiskaykkösten kirkkaimmat tähdet Marko Jantunen ja Niko Marttila eivät yltäneet odotetulle tasolle, Erik Kakko sentään osoitti pelimiehen merkkejä.
Vitutuskerroin (0-100). 20. Liigakiekkoilu onkin vaikeampaa kuin luultiin, mutta selviydyttiinpä kuiville. Ei kai toi uusi porukka voi hoitaa taloutta ainakaan edellistä huonommin?
1992-1993
"Lahdessa on monta hullua, mutta Naskinen on yksi pahimmista" - Iltalehden otsikko keväällä 1992.
Kari Naskisen poppoo sai uuden kiekkoseuran aikaiseksi, mutta siirtomarkkinoilla kärsittiin taas muuttotappioita: Jaromir Sindel Tapparaan, Marko Jantunen KalPaan, Niko Marttila HPK:hon, Teemu Sillanpää ja Tommy Kiviaho palasivat Espooseen ja Jyrki Poikolainen HIFK:hon. Tulopuolelle kirjattiin TPS:ssä edelliskevään ansiokkaasti kiekkoja väistellyt Oldrich Svoboda sekä Philadelphiasta Porin kautta tullut puolustaja Jiri Latal. Metritavaraosastoa täydensivät alasarjoista kaivetut Petteri "johtava" Sihvonen, Pasi Sinikunnas ja Antti Tikkanen.
Kausiennakot eivät joukkueelle hirveästi toivoa antanut, mutta sarjanousija Kiekko-Espoon oletettin sentään jäävän taakse. Kausi käynnistyi viidellä tappiolla ja kuudennesta ottelusta K-Espoota vastaan irtosi hikinen piste. Ilvekselle kärsityn jatkoaikatappion jälkeen otteet piristyivät hieman ja kuudesta seuraavasta ottelusta irtosi neljä voittoa ja jumbopaikka voitiin hyvästellä hetkeksi. 17. kierroksen kotitappio jumbokamppailussa Espoolle pudotti joukkueen sarjajumboksi ja siellä pysyttiinkin kauden loppuun asti.
Viimeisen 28 ottelun saldo oli varsin pysäyttävä: 1 voitto, 1 tasapeli ja 26 tappiota. Kaiken lisäksi ainoa voitto tuli vieraissa sarjakärki TPS:ää vastaan. Mukaan mahtui legendaarinen kotiottelu Lukkoa vastaan, jossa 4-0-johto kääntyi 4-5-jatkoaikatappioksi, seuraavalla kierroksella Jyväskylässä peli päätettiinkin ratkaista ajoissa, turpaan tuli 16-0. Kuvaava ottelu oli myös merkityksetön viimeisten kierrosten kotiottelu HPK:ta vastaan, hieno nousu 0-2-tilanteesta 4-3-johtoon, kunnes seitsemän minuuttia ennen loppua HPK tuli tasoihin katkaisten joukkueen selkärangan sen sileän tien latoen lopulta rumat 9-4-lukemat.
Viulunsoittaja toisessa polvessa, Petteri Nummelin, tuli loppukaudeksi lainaksi Turusta keräten 14 ottelussa seitsemän tehopistettä ja varsin miehekkään miinussaldon: -17. Niin ja jotta surkeus olisi täydellinen, niin taisihan siellä käydä yhden vaihdon pyörähtämässä joku Ilta-Sanomien toimittajakin.
Karsintaan joutuminen oli siis selvää ja kun karsintasarjan avauksessa tuli 2-3-kotitappio oli Esko Nokelaisen eväät syöty. Kari "Sfinksi" Mäkinen tuli korvaajaksi luotsaten ryhmän neljään voittoon ja yhteen tasapeliin, jotka riittivät liigapaikan uusimiseen. Ratkaisevin ottelu oli 5. kierroksen vieraskohtaaminen Kouvolassa, jossa avauserän 0-3-tappiotilanne kääntyi 8-5-voitoksi. Aikalaiskuvakuset antavat ymmärtää, että jotkut maalit menivät KooKoo:n maalia vartioineelle Jarmo Myllykselle oudon helposti..
Vitutuskerroin (0-100): 60. 26 tappiota 28 ottelusta. Yrittivätkö ne edes? Mäkinen sentään sai jotain tolkkua tuohon ryhmään, että ehkä ensi kausi on parempi.
1993-1994
Ja paskat. Oldrich Valek haetaan kansalaiskeräyksellä Norjasta takaisin. 17 ottelussa 2 maalia ja goodbye. Erik Kakko ja Toni Sihvonen menetetään Turkuun, onneksi edes 750 000 markan siirtokorvauksia vastaan, muut vahvistukset ovat taas ylijäämätavaraa: Juha Nurminen, Jyrki Poikolainen sekä Matti Vuorio HIFK:sta, lupaava Jokeri-juniori Sami Helenius sekä Kiekko-Espoosta palannut Tommy Kiviaho.
Kausi alkaa edellisen tapaan, mutta edelliskauden rima pystytään vielä alittamaan. Kolmessa ensimmäisessä kotiottelussa ei ainuttakaan tehtyä maalia, mutta 23 päästettyä. Seitsemän ottelun jälkeen koossa 0 pistettä maalierolla 9-44. Mäkinen saa potkut, tilalle Jukka-Ville Jääsalmi, joka on lähes liikuttuneessa tilassa kun HIFK:ta vastaan kotona saadaan vihdoin maalitili auki, turpaan silti 4-7.
SM-liigan toimitusjohtaja Urpo Helkovaara ilmoittaa julkisesti, että "Reipas on sarjan häpeäpilkku". No shit, sherlock. Svoboda lähtee tammikuussa Kokkolaan, kun seura ei pysty antamaan takeita palkanmaksusta. Yleisömäärät ovat yleensä alle 2000, huippuna maaliskuun Ässä-peli, joka kerää 634 katsojaa. Edelliskauden saavutuksesta pystytään pistämään vielä yksi piste huonommaksi: 6 voittoa, 2 tasapeliä, 40 tappiota. Turussa käydään ottamassa TPS:ltä käkättimeen hyvän taistelun jälkeen 17-2. Jollain ilveellä Kiviaho pystyy tekemään 25 maalia.
Karsintasarja alkaa jatkoaikavoitolla SaiPasta, mutta TuTo vie Reipasta mennen tullen ja putoaminen on selviö, lopulta ollaan karsintasarjan viimeisiä. Aivan sama, loppuuhan tämäkin paska viimein.
Vitutuskerroin (0-100): 95. Vitutus on väärä sana, häpeän tunnehan tässä päällimmäisenä on. Ehkä divarissa voitaisiin jopa pärjätä, jos seura pysyy pystyssä sinne asti?
1988-1989
Kausi, jolloin Yhdessä nousuun-suunnitelman mukaan piti lävähtää. Harmi vaan, että edelliskauden joukkueesta häipyivät mm. Juha Jokiharju SaiPaan ja Pekka Karasjoki. Paikkaajiksi hankittiin pitkäikäiset divarijyrät Donald Fraser ja Steve MacDonald. Näiden lisäksi ensiaskeleitaan edustusjoukkueessa ottivat myöhemmin legendaarikseksi nousseesta -71 ikäluokasta Marko Jantunen, Niko Marttila ja Toni Koivunen sekä vuotta vanhempi Janne Laukkanen.
Nousta siis piti, mutta suunnitelman toteutus kangerteli alusta lähtien. Suurin valonpilkahdus olikin monivuotiselle luottopuolustajalle Kari Karkulahdelle tullut kouristus, jonka johdosta hän jopa alkukaudesta johti divarin pistepörssiä. Koko joukkueen tuloskunto kangerteli, turhia tappioita tuli keskikastin joukkueille, maalivahtipeli oli haparoivaa ja lopulta päävalmentaja Kari Malinen haukkui maalivahdit julkisesti, lopputuloksena Juha Kanerviston kuuden ottelun mittainen henkilökohtainen lakko. Malinen lopulta kengittiin ulos, mutta JoKP, Jokerit ja Kiekko-Espoo olivat jo karanneet kauas horisonttiin.
Junioreista näkyvin oli Marko Jantunen, joka oli kuin edelliskauden väkkärä Juha Jokiharju - sillä poikkeuksella, että maalinteko oli tulevalle pistesingolle vaikeaa, 2 osumaa 35 ottelussa ja avausosumaa odoteltiin joulukuulle asti.
Loppukausi meni kilpaillessa 4. sijasta FoPS:in kanssa ja se irtosi lopulta maalieron turvin. P. Virtasen uusin suosikki Erkki Mäkelä iski 35 osumaa. Kausi tulisi jäämään myös viimeiseksi Kiekkoreippaan lipun alla pelatuksi.
Youtubesta voi käydä katsomassa Lyhyen pätkän tämän kauden Peliitat - Kiekkoreipas - ottelusta. Tulevat johtavat analyytikot voivat analysoida miten Meidän peli ja viivelähdöt olivat hallussa Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla marraskuussa 1988.
Vitutuskerroin (0-100): 20. Munilleen menee. No, kevät näyttää tulevan aikaisin tänä vuonna, joten mitä niistä talvilajeista kevätauringon paisteessa murehtimaan.
1989-1990
Koko Suomi kylpee kasinotalouden huumassa ja sen yhtenä sivujuonteena lahtelaiskiekkoilun edustustoiminta siirretään Kiekkoreippaalta vasta perustetulle Hockey Reipas-osakeyhtiölle, jonka vetureina toimivat hevoskauppiaat Ari Loukio ja Jukka Kulmala.
Nyt ei olla köyhiä eikä kipeitä ja vahvistukset ovat sen mukaiset: HIFK-ikoni Matti Hagman sekä vuoden 1985 maailmanmestarit, maalivahti Jaromir Sindel ja mutkat suoriksi-hyökkääjä Oldrich Valek. Hockey Reippaan pelejä näytetään nyt myös paikallistelevisiossa.
Edelliskauden putoaja Ässät karkaa nopeasti omille teilleen, mutta toisesta karsintapaikasta käydään tiukkaa kamppailua läpi kauden toista putoajaa, Oulun Kärppiä vastaan. Valek on ensin poissa seitsemän ottelua silmävaivan takia ja toisessa paluun jälkeisessä ottelussaan mies niittaa linjatuomarin lonkkataklauksella laitaan ottelun jälkeen => Pelikieltoa yhdeksän ottelua.
Calgaryn olympiamitalisti Erkki Laine palaa joulutauolla ja toisessa ottelussaan Kärppiä vastaan mies iskee voittomaalin vajaa minuutti ennen ottelun päätöstä kuin vanhoja muistellen. Ratkaiseva niitti karsintapaikkaa ajatellen on ilmassa Oulussa muutama kierros ennen loppua, kun ajassa 57.56 Erkki Mäkelä vie Reippaan 4-3-johtoon, mutta Marko Lapinkoski pelastaa oululaisille pisteen 25 sekuntia ennen loppua tulleella tasoituksellaan.
Karsintapaikka ratkeaa lopulta viimeisen kierroksen 7-5-kotivoitolla Vaasan Sportista 3500 katsojan edessä. Liigakarsinnassa vastaan tulee toissakevään tavoin Kouvolan KooKoo. Avausottelun KooKoo vie tälläkin kertaa Tero Toivolan johdolla lukemin 4-1, mutta on täysi vastaantulija seuraavassa ottelussa Lahdessa, Valek tehtailee hattutempun ja KooKoolla pyyhitään jäätä lukemin 8-2.
KooKoo joutuu jälleen pää pölkylle häviämällä kolmannen kamppailun kotonaan lukemin 6-7, joten 14. maaliskuuta 1990 Lahden jäähalliin pakkautuu 5203 katsojaa + P. Virtanen seuraamaan neljättä ja mahdollisesti ratkaisevaa ottelua.
Tällä kertaa ei ristokermiset Lahden ladossa juhli. Reilun minuutin jälkeen Erkki Laine ajaa laidasta keskelle ja upottaa rannelaukauksen Hannu Kamppurin taakse: 1-0. Muutama minuutti tästä Valek ajaa KooKoo-puolustaja reppuselässään maalille ja Petri Rautiainen korjaa hedelmät: 2-0.
Toisen erän alussa Jarkko Piiparinen tekee irtokiekosta 3-0, Petri Aaltonen upottaa ranteella yläkulmaan 4-0. Homma on viimeistään taputeltu, kun Laine iskee erän viimeisellä minuutilla ylivoimalla siniviivalta 5-0. Viimeinen erä on muodollisuus ja loppulukemat 6-1 palauttavat Lahden liigakartalle viiden kauden tauon jälkeen. Seuraavan päivän Iltalehdessä ilmoitetaan toisen Calgaryn mitalistin, Kari Elorannan paluu Lahteen.
Kasinopeli toi siis liigapaikan Lahteen, mutta taustalla tikitti jo taloudellinen aikapommi, joka rapautti orastavan nousun jo seuraavana vuonna.
Vitutuskerroin (0-100): 0. Hei me ollaan liigassa. Ja pitääks muka velat joskus maksaa? Nousukausihan kestää ikuisesti.
1990-1991
Ensimmäinen P. Virtasen seuraama liigakausi käynnistyi 5-3-kotivoitolla Rauman Lukosta. Se ainoa oikea numero 22, Erkki Mäkelä iski hattutempun. Kolmesta seuraavasta ottelusta tuli turpaan, mutta niiden jälkeen "varma putoaja" nousi hiljalleen keskikastiin. Sindel piti maalin puhtaana, Valek sekä molemmat Erkit (Laine ja Mäkelä) iskivät maaleja liigan parhaimmiston tahtiin sekä nuori puolustaja Janne Laukkanen nousi kolkuttelemaan maajoukkueen portteja. Liigaelämä ei vaikuttanut yhtään pahalta.
Joulutauolla joukkue oli kuudes, mutta koko -71-ikäluokan edustajien (Marko Jantunen, Niko Marttila, Erik Kakko, Marko Jantunen) katoaminen nuorten MM-kisoihin Kanadaan käynnisti kevätkauden neljällä tappiolla. Asia, josta jäi jossiteltavaa myöhemmin.
Samaan aikaan alkoi alan aviiseissa olla tarinoita Hockey Reippaan talousongelmista. Jukka Kulmala oli jo muistellut aiemmin, kuinka "joukkue ajettiin sisään liigajoukkueen menoilla ja divarijoukkueen tuloilla". Rytmiradion lopun muistaen asiassa saattoi olla muutankin takana, mutta.. Mauttomat kaksiväriset paidat loistivat tyhjyttä mainoksista ja myöhässä olivat niin palkat kuin jäähallimaksutkin.
Kevään ikimuistoisin ottelu oli helmikuun kotiottelu Jokereita vastaan, jota P. Virtanen seurasi radion välityksellä, tunnelmaa nostatti tuleva koko kansan leijonaääni Antero Mertaranta. Puolivälissä ottelua Teemu Selänteen johtama narrilauma oli 4-0-johdossa. Maalilla aloittanut Pekka Ilmivalta vaihdettiin Sindeliin ja Reipas alkoi kiriä johtoa kiinni. Kolmannen erän puolivälissä oltiin jo maalin päässä. Matti Hagman otti hyökkäyspään aloituksen 100-0 pedaten Janne Laukkaselle laukaisupaikan. Jokeriveskari torjui, mutta Mertaranta kehoitti "Lelua" vetämään seuraavaksi hieman alemmaksi. Aloitus uusittiin ja Laukkanen teki juuri käskettyä. Jarkko Savijoen 5-4-voittomaali minuutti ennen loppua oli väistämätön tosiasia.
Pudotuspelipaikka karkasi lopulta viimeisillä kierroksilla, ensin Sindel loukkaantui Tapparaa vastaan ja 2-0-johto kääntyi 5-6-tappioksi. Seuraavalla kierroksella Turussa Valek kiskaisi linjatuomaria turpaan: pelikielto marraskuun alkuun asti. Toiseksi viimeisellä kierroksella kärsitty 5-9-tappio Raumalla vei lopulta playoff-saumat ja lopputulokseksi jäi seitsemäs.
Kauden jälkeen alkoi odotettu joukkopako: Hagman palasi HIFK:hon, Valekin sopimusta ei uusittu, Laukkanen lähti HPK:hon, Eloranta Ruotsiin ja Savijoki JoKP:iin.
Vitutuskerroin (0-100): 5. Liigakiekkoilu sujui paremmin kuin odotettiin ja playoff-paikan menetyskään ei ihmeemmin kirpaissut. Ensi vuonna sitten?
1991-1992
Menetyksiä paikattiin vaihtelevasti: Valekin tilalle tuli Tsekkoslovakian liigan maalikuningas Ladislav Lubina, muut vahvistukset olivat joko osastoa ynnä muuta tai nuoret lupaukset: Jari Multanen Ilveksestä, Marco Poulsen ja Jyrki Poikolainen HIFK:sta sekä Kiekko-Espoon kaksikko Teemu Sillanpää ja Tommy Kiviaho.
Kauden avaus toi pisteen 2-2-tasapelillä Raumalta, mutta uudet realiteetit iskivät silmille heti ensimmäisessä kotiottelussa: SM-liigan uusi voimatekijä Jokerit haki pisteet 10-2-voitolla. Lubina sai lähteä kahden ottelun jälkeen, siirtomaksut olivat rästissä, mutta rivien välistä annettiin ymmärtää, että maksun kohdekaan ei ollut niin kaksinen, että niistä olisi ihmeemmin yritetty suoriutua.
Voittotili aukesi viidennessä ottelussa nihkeällä 7-6-voitolla sarjanousia JoKP:sta, mutta muuten voitot olivat kiven alla - 19 ottelun jälkeen niitä oli 2. Katsojaluvut matelivat kahden tuhannen molemmin puolin ja kassakriisi oli akuutti. Hockey Reippaan tueksi Lahden kiekkoilun kannattajat-niminen yhdistys käynnisti keräyksen, johon joukkue reagoi keräämällä 13 pistettä 16 mahdollisesta marras-joulukuun vaihteessa, mukana voitot peräkkäisissä otteluissa sarjan kolmesta kärkijoukkueesta, Jokereista, JyP HT:stä ja TPS:stä. Kaksi ensimmäistä tuli lähes täyden Lahden jäähallin katsomon edessä.
Tämän jälkeen tahti hiipui nopeasti ja seuraavista 11 otteluista irtosi vain yksi voitto, 7-3 Tapparasta. Karsintaan joutuminen näytti varmalta, mutta kahdesti kauden aikana valmentajaa vaihtanut Tappara oli täysin sekaisin. Viimeisten kuuden ottelun 3 voittoa ja 3 tasapeliä riittivät nostamaan Reippaan tasapisteisiin ja uusintaotteluun karsintaan joutumisesta. Tampereella pelatussa karsintaottelussa Tappara oli lopulta vastaantulija eikä edes Sindelin telominen pelastanut kirvesrintoja 2-6-tappiolta.
Urheilullisesti oltiin pelastuttu täpärästi, mutta taloudellisesti Hockey Reipasta ei pelastanut enää mikään: 5,7 miljoonaa markkaa velkaa ja konkurssi oli edessä. Samaan aikaan toimittaja Kari Naskisen johtama ryhmittymä puuhasi uutta seuraa työnimellä Reipas Lahti Hockey Reippaan raunoille.
Pelillisesti kauden nimi oli edelliskauden ylijäämähyökkääjä Toni Sihvonen, joka keräsi 37 (13+24) tehopistettä, jolla jaettiin joukkueen kärkipaikka Erkki Laineen kanssa. Erkki Mäkelä iski 21 maalia ja kaksi hattutemppua - vastapainoksi väliin mahtui 16 ottelun kuiva kausi. Seiskaykkösten kirkkaimmat tähdet Marko Jantunen ja Niko Marttila eivät yltäneet odotetulle tasolle, Erik Kakko sentään osoitti pelimiehen merkkejä.
Vitutuskerroin (0-100). 20. Liigakiekkoilu onkin vaikeampaa kuin luultiin, mutta selviydyttiinpä kuiville. Ei kai toi uusi porukka voi hoitaa taloutta ainakaan edellistä huonommin?
1992-1993
"Lahdessa on monta hullua, mutta Naskinen on yksi pahimmista" - Iltalehden otsikko keväällä 1992.
Kari Naskisen poppoo sai uuden kiekkoseuran aikaiseksi, mutta siirtomarkkinoilla kärsittiin taas muuttotappioita: Jaromir Sindel Tapparaan, Marko Jantunen KalPaan, Niko Marttila HPK:hon, Teemu Sillanpää ja Tommy Kiviaho palasivat Espooseen ja Jyrki Poikolainen HIFK:hon. Tulopuolelle kirjattiin TPS:ssä edelliskevään ansiokkaasti kiekkoja väistellyt Oldrich Svoboda sekä Philadelphiasta Porin kautta tullut puolustaja Jiri Latal. Metritavaraosastoa täydensivät alasarjoista kaivetut Petteri "johtava" Sihvonen, Pasi Sinikunnas ja Antti Tikkanen.
Kausiennakot eivät joukkueelle hirveästi toivoa antanut, mutta sarjanousija Kiekko-Espoon oletettin sentään jäävän taakse. Kausi käynnistyi viidellä tappiolla ja kuudennesta ottelusta K-Espoota vastaan irtosi hikinen piste. Ilvekselle kärsityn jatkoaikatappion jälkeen otteet piristyivät hieman ja kuudesta seuraavasta ottelusta irtosi neljä voittoa ja jumbopaikka voitiin hyvästellä hetkeksi. 17. kierroksen kotitappio jumbokamppailussa Espoolle pudotti joukkueen sarjajumboksi ja siellä pysyttiinkin kauden loppuun asti.
Viimeisen 28 ottelun saldo oli varsin pysäyttävä: 1 voitto, 1 tasapeli ja 26 tappiota. Kaiken lisäksi ainoa voitto tuli vieraissa sarjakärki TPS:ää vastaan. Mukaan mahtui legendaarinen kotiottelu Lukkoa vastaan, jossa 4-0-johto kääntyi 4-5-jatkoaikatappioksi, seuraavalla kierroksella Jyväskylässä peli päätettiinkin ratkaista ajoissa, turpaan tuli 16-0. Kuvaava ottelu oli myös merkityksetön viimeisten kierrosten kotiottelu HPK:ta vastaan, hieno nousu 0-2-tilanteesta 4-3-johtoon, kunnes seitsemän minuuttia ennen loppua HPK tuli tasoihin katkaisten joukkueen selkärangan sen sileän tien latoen lopulta rumat 9-4-lukemat.
Viulunsoittaja toisessa polvessa, Petteri Nummelin, tuli loppukaudeksi lainaksi Turusta keräten 14 ottelussa seitsemän tehopistettä ja varsin miehekkään miinussaldon: -17. Niin ja jotta surkeus olisi täydellinen, niin taisihan siellä käydä yhden vaihdon pyörähtämässä joku Ilta-Sanomien toimittajakin.
Karsintaan joutuminen oli siis selvää ja kun karsintasarjan avauksessa tuli 2-3-kotitappio oli Esko Nokelaisen eväät syöty. Kari "Sfinksi" Mäkinen tuli korvaajaksi luotsaten ryhmän neljään voittoon ja yhteen tasapeliin, jotka riittivät liigapaikan uusimiseen. Ratkaisevin ottelu oli 5. kierroksen vieraskohtaaminen Kouvolassa, jossa avauserän 0-3-tappiotilanne kääntyi 8-5-voitoksi. Aikalaiskuvakuset antavat ymmärtää, että jotkut maalit menivät KooKoo:n maalia vartioineelle Jarmo Myllykselle oudon helposti..
Vitutuskerroin (0-100): 60. 26 tappiota 28 ottelusta. Yrittivätkö ne edes? Mäkinen sentään sai jotain tolkkua tuohon ryhmään, että ehkä ensi kausi on parempi.
1993-1994
Ja paskat. Oldrich Valek haetaan kansalaiskeräyksellä Norjasta takaisin. 17 ottelussa 2 maalia ja goodbye. Erik Kakko ja Toni Sihvonen menetetään Turkuun, onneksi edes 750 000 markan siirtokorvauksia vastaan, muut vahvistukset ovat taas ylijäämätavaraa: Juha Nurminen, Jyrki Poikolainen sekä Matti Vuorio HIFK:sta, lupaava Jokeri-juniori Sami Helenius sekä Kiekko-Espoosta palannut Tommy Kiviaho.
Kausi alkaa edellisen tapaan, mutta edelliskauden rima pystytään vielä alittamaan. Kolmessa ensimmäisessä kotiottelussa ei ainuttakaan tehtyä maalia, mutta 23 päästettyä. Seitsemän ottelun jälkeen koossa 0 pistettä maalierolla 9-44. Mäkinen saa potkut, tilalle Jukka-Ville Jääsalmi, joka on lähes liikuttuneessa tilassa kun HIFK:ta vastaan kotona saadaan vihdoin maalitili auki, turpaan silti 4-7.
SM-liigan toimitusjohtaja Urpo Helkovaara ilmoittaa julkisesti, että "Reipas on sarjan häpeäpilkku". No shit, sherlock. Svoboda lähtee tammikuussa Kokkolaan, kun seura ei pysty antamaan takeita palkanmaksusta. Yleisömäärät ovat yleensä alle 2000, huippuna maaliskuun Ässä-peli, joka kerää 634 katsojaa. Edelliskauden saavutuksesta pystytään pistämään vielä yksi piste huonommaksi: 6 voittoa, 2 tasapeliä, 40 tappiota. Turussa käydään ottamassa TPS:ltä käkättimeen hyvän taistelun jälkeen 17-2. Jollain ilveellä Kiviaho pystyy tekemään 25 maalia.
Karsintasarja alkaa jatkoaikavoitolla SaiPasta, mutta TuTo vie Reipasta mennen tullen ja putoaminen on selviö, lopulta ollaan karsintasarjan viimeisiä. Aivan sama, loppuuhan tämäkin paska viimein.
Vitutuskerroin (0-100): 95. Vitutus on väärä sana, häpeän tunnehan tässä päällimmäisenä on. Ehkä divarissa voitaisiin jopa pärjätä, jos seura pysyy pystyssä sinne asti?
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Kiekkofanin kärsimystie, osa I
Blogin aloittaminen tuntui alkuunsa hyvältä idealta, kunnes välähti, että ehkä sitä sanottavaa ei niin paljoa olekaan. Seuraavan jatkokirjoituksen idea on pöllitty maanmainiolta Down Goes Brown-lätkäblogilta, että ei tarvitse kenenkään besserwisserin tulla siitä erikseen huomauttamaan. Ja kuten Patty Bouvier jo aikoinaan totesi, paras keino suosion saavuttamiseen on toisten häpeilemätön peesailu.
Sitä paitsi, kyllähän 28 vuotta aktiivista jääkiekon seuraamista on sellainen sairaskertomus, että ei paremmasta väliä. Harvalla niin irrationaalisella asialla on saatu pilattua monta päivää ja iltaa että laskut ovat seonnet moneen kertaan.
Epilogi
On eräs sunnuntai-ilta helmikuussa 1985. Urho TV, jopa Hockey Night oransseine takkeineen on vielä pelkkä tulevaisuuden dystopia, mutta Yleisradio on ottanut ohjelmistoonsa jääkiekon SM-liigan ottelun Kiekkoreipas - Kärpät. Seitsenvuotias Pasi Virtanen on tästä draamasta vielä sen alkaessa onnellisen tietämätön, mutta ilmeisesti paremman tekemisen puutteessa ympäristöään aktiivisesti tarkkaileva lapsi kiinnittää huomionsa siihen, että isä on harvinaisen intensiivisesti nauliintunut ruudun ääreen. Jotenkin TV:ssä meneillään oleva näytelmä imaisee myös P. Virtasen mukaansa. Mitään muuta muistikuvaa ottelusta ei 28 vuoden jälkeen ole kuin lopputulos: Kiekkoreipas voittaa 3-2.
Hieman myöhemmin selviää, että kyseinen voitto jää Kiekkoreippaan viimeiseksi kyseisellä kaudella ja edessä on suora putoaminen 1. divisioonaan yhdeksän perättäisen liigakauden jälkeen.
1985-1986
Syksyn 1985 mittaan P. Virtanen alkaa aktiivisesti seuraamaan 1. divisioonan tuloksia paikallisesta sanomalehdestä. Lupaavan alun jälkeen Kiekkoreippaan voittosarake alkaa täyttyä tuskaisen hiitaaseen tahtiin, mutta kipinä ei sammu. Lopulta marraskuun 24. päivänä edessä on juhlallinen hetki: isä ottaa pikku-Pasin mukaansa Lahden jäähalliin seuraamaan ottelua Joensuun Kiekko-Poikia vastaan.
Tämä oli aikaa ennen bisnesvieraita ja aitioita, mutta jo 80-luvun mittareilla Lahden jäähalli oli varsin karu ilmestys, käytännössä katettu jäärata puisine seisomakatsomoineen, joiden alla oli mittaamaton avoroskis, jonne pystyi dumppaamaan pelin aikana nautittujen virvokkeiden tuottamat jätteet. Kokonaisuuden kruunasi valkoinen analoginen tulostaulu jonka kelloista oli vaikea pysyä perässä paljonko erää oli kulunut tai minkä verran jäähystä oli vielä kärsimättä.
Joka tapauksessa, Kiekkoreipas voittaa JoKP:n 5-3 ja kiekkokärpäsen puraisu oirehtii kehossa paljon kovempana. Intoa ei paljoa hillitse seuraavan sunnuntain kotiottelu Karhu-Kissoja vastaan: turpaan tulee 9-2.
Itse asiassa turpaanotto on kauden sana, edelliskauden liigajoukkue on vaarassa joutua karsimaan paikastaan 1. divisioonassa. Tikkurilan Jää-Veikot on onneksi sen verran surkea, että suorasta putoamisesta ei ole vaaraa. Vanha sotaratsu Hannu Koskinen houkutellaan mukaan loppukaudeksi ja rapakon takaa roudataan metritavaraa puolustukseen: Tom Cronin ja Brett Vance.
Viimeisen neljänneksen piristyminen nostaa joukkueen kuiville yhdeksänneksi. Tuleva maailmanmestari ja luisteleva lihapulla Mika Nieminen on joukkueen ykköspelaaja, mutta P. Virtasen suosikki on numero 25, Jarkko Piiparinen. Älkää kysykö miksi.
Vitutuskerroin (0-100): 0. Vitutus? Mitä se on. Kiekkoreipas voittaa sentään pelejä joskus.
1986-1987
Tuohon aikaan Kiekkoreippan slogani oli "Yhdessä nousuun". Organisaatio oli laatinut viisivuotissuunnitelman parhaaseen suunnitelmataloustyyliin, jonka tarkoituksena oli palauttaa Lahti liigakartalle. Kyseisen kauden tavoitteena suunnitelmassa oli sijat 3-7.
Kausi alkaa mukiinmenevästi. Ensimmäisisistä kymmenestä ottelusta irtoaa viisi voittoa ja edelliskauden kärkijoukkueista HPK ja TuTo kaatuvat kotona. Tämän jälkeen alkaa tuttu syöksykierre, kaksi voittoa 12 ottelusta ja vastuuvalmentaja Veli-Pekka Roiha saa potkut, entiset pelurit Yrjö Hakulinen ja Harri Toivanen ottavat ohjat.
Alkuperäisen tavoitteen mukaiset sijoitukset karkaavat toisen neljänneksen rämpimiseen, mutta uusi valmennuskaksikko saa reivattua kurssia (mm. HPK:ta ja TuTo:a viedään kotona toistamiseen mennen tullen) sen verran, että edelliskauden sija paranee yhdellä. Mika Nieminen on taas kentän kingi, upottaa mm. SaPKo:n viimeisen sekunnin jatkoaikamaalilla. Kari Teräväinen iskee 30 häkkiä ja häipyy Hämeenlinnaan. Ei tule ikävä, kyseinen henkilö ei ole P. Virtasen suosikkilistalla kovin korkealla. Sen sijaan 21 pinnan Jarmo Rantala on. Eli todellisen talentin tunnistaminen on jo silloin vahvin alueeni. Vapise, Matti Virmanen.
Vitutuskerroin (0-100): 10. Pelejä voitetaan enemmän kuin ennen, mutta hitaalta tämä yhdessä nouseminen yhdeksänvuotiaasta heti-mulle-kaikki-tänne-nyt-ipanasta tuntuu.
1987-1988
Ennen kauden alkua Lahden ala-asteelaisille jaettiin ilmaiset kauskortit Kiekkoreippaan peleihin, mikäs sen kivempaa kuin heti kauden avaukseen Jokipoikia katselemaan. Uusia pelaajia on roppakaupalla, on uusi valmentaja (Kari Malinen). Alkulämmittelyssä on mukana pelaaja numerolla 30, mutta selästä puuttuu nimi. Mysteeri ratkeaa varsin nopeasti, kun kyseinen numero 30 iskee ottelun avausmaalin: mies paljastuu Paul Högbackaksi. JoKP kaatuu 7-4. Tää on meidän kausi.
Liigasta pudonnut Jokerit tulee vieraaksi muutama kierros myöhemmin. Högbacka - Jarkko Piiparinen on tehoduo ja Juha Jokiharjun purkukiekko yllättää Markus Kettererin. Jokerit kaatuu 4-1 ja Kiekkoreipas on sarjakärjessä tasapistein kolmen muun joukkueen kanssa. Tämähän on parasta ikinä.
Tahti hiipuu pitkin kautta ja suorat nousupaikat karkaavat HPK:lle ja SaiPa:lle. Karsijan paikasta käydään taistelua viimeiselle kierrokselle asti JoKP:n kanssa. Viimeisen kierroksen 6-3 voitto Lappeenrannassa varmistaa kolmossijan ja karsintaottelut KooKoo:ta vastaan. Siis sitä samaa, joka oli edelliskaudella vienyt divarin mennen tullen ja nyt onnistunut kaapimaan 15 pistettä koko kautena.
Edelliskauden muistot mielessä karsinnoilta ei ihmeitä osaa odottaa. Ensimmäisestä Kouvolan ottelusta kirjataankin 3-4-jatkoaikatappio. Seuraavissa otteluissa lehti kääntyy: 5-1-kotivoitto ja 4-3-vierasvoitto aiheuttavatkin sen, että liigapaikka on katkolla neljännessä ottelussa Lahdessa. Tupaten täysi Lahden jäähalli näkeekin vailla vertaansa olevan näytelmän, Erkki Mäkelän ja Jari Multasen maalit vievät Kiekkoreippaan 2-1-johtoon, kunnes eräs Risto Kerminen (paska jätkä, joka sotkeutuu näihin tarinoihin vielä myöhemminkin) tasoittaa. Vajaat kolme minuuttia ennen loppua Högbacka tekee maalinedusruuhkan päätteeksi 3-2-johtomaalin ja liigapaikka on siinä kintaalla.. Kunnes Kerminen kävelee läpi Reipas-puolustuksen ja tasoittaa vain vajaa minuutti myöhemmin.
Ottelun katkera päätös tulee toisella jatkoajalla Lasse Tasalan toimesta. P. Virtanen ei sitä näe vasta kuin seuraavan päivän lehdestä. Pelin seuraaminen täytyi jättää kesken seuraavan koulupäivän takia.
Viimeinen ottelu Kouvolassa menee isännille 8-5 ja liigapaikka jää tällä erää sitten haaveeksi.
Vitutuskerroin (0-100): 5. Kerrankin pärjätään, mutta olisi kai sinne liigaankin kiva ollut päästä. Kerminenkään ei vielä ota päähän niin paljoa kuin kymmenen vuotta myöhemmin.
Seuraavassa numerossa: Nousu liigaan ja paperipussit päähän..
Sitä paitsi, kyllähän 28 vuotta aktiivista jääkiekon seuraamista on sellainen sairaskertomus, että ei paremmasta väliä. Harvalla niin irrationaalisella asialla on saatu pilattua monta päivää ja iltaa että laskut ovat seonnet moneen kertaan.
Epilogi
On eräs sunnuntai-ilta helmikuussa 1985. Urho TV, jopa Hockey Night oransseine takkeineen on vielä pelkkä tulevaisuuden dystopia, mutta Yleisradio on ottanut ohjelmistoonsa jääkiekon SM-liigan ottelun Kiekkoreipas - Kärpät. Seitsenvuotias Pasi Virtanen on tästä draamasta vielä sen alkaessa onnellisen tietämätön, mutta ilmeisesti paremman tekemisen puutteessa ympäristöään aktiivisesti tarkkaileva lapsi kiinnittää huomionsa siihen, että isä on harvinaisen intensiivisesti nauliintunut ruudun ääreen. Jotenkin TV:ssä meneillään oleva näytelmä imaisee myös P. Virtasen mukaansa. Mitään muuta muistikuvaa ottelusta ei 28 vuoden jälkeen ole kuin lopputulos: Kiekkoreipas voittaa 3-2.
Hieman myöhemmin selviää, että kyseinen voitto jää Kiekkoreippaan viimeiseksi kyseisellä kaudella ja edessä on suora putoaminen 1. divisioonaan yhdeksän perättäisen liigakauden jälkeen.
1985-1986
Syksyn 1985 mittaan P. Virtanen alkaa aktiivisesti seuraamaan 1. divisioonan tuloksia paikallisesta sanomalehdestä. Lupaavan alun jälkeen Kiekkoreippaan voittosarake alkaa täyttyä tuskaisen hiitaaseen tahtiin, mutta kipinä ei sammu. Lopulta marraskuun 24. päivänä edessä on juhlallinen hetki: isä ottaa pikku-Pasin mukaansa Lahden jäähalliin seuraamaan ottelua Joensuun Kiekko-Poikia vastaan.
Tämä oli aikaa ennen bisnesvieraita ja aitioita, mutta jo 80-luvun mittareilla Lahden jäähalli oli varsin karu ilmestys, käytännössä katettu jäärata puisine seisomakatsomoineen, joiden alla oli mittaamaton avoroskis, jonne pystyi dumppaamaan pelin aikana nautittujen virvokkeiden tuottamat jätteet. Kokonaisuuden kruunasi valkoinen analoginen tulostaulu jonka kelloista oli vaikea pysyä perässä paljonko erää oli kulunut tai minkä verran jäähystä oli vielä kärsimättä.
Joka tapauksessa, Kiekkoreipas voittaa JoKP:n 5-3 ja kiekkokärpäsen puraisu oirehtii kehossa paljon kovempana. Intoa ei paljoa hillitse seuraavan sunnuntain kotiottelu Karhu-Kissoja vastaan: turpaan tulee 9-2.
Itse asiassa turpaanotto on kauden sana, edelliskauden liigajoukkue on vaarassa joutua karsimaan paikastaan 1. divisioonassa. Tikkurilan Jää-Veikot on onneksi sen verran surkea, että suorasta putoamisesta ei ole vaaraa. Vanha sotaratsu Hannu Koskinen houkutellaan mukaan loppukaudeksi ja rapakon takaa roudataan metritavaraa puolustukseen: Tom Cronin ja Brett Vance.
Viimeisen neljänneksen piristyminen nostaa joukkueen kuiville yhdeksänneksi. Tuleva maailmanmestari ja luisteleva lihapulla Mika Nieminen on joukkueen ykköspelaaja, mutta P. Virtasen suosikki on numero 25, Jarkko Piiparinen. Älkää kysykö miksi.
Vitutuskerroin (0-100): 0. Vitutus? Mitä se on. Kiekkoreipas voittaa sentään pelejä joskus.
1986-1987
Tuohon aikaan Kiekkoreippan slogani oli "Yhdessä nousuun". Organisaatio oli laatinut viisivuotissuunnitelman parhaaseen suunnitelmataloustyyliin, jonka tarkoituksena oli palauttaa Lahti liigakartalle. Kyseisen kauden tavoitteena suunnitelmassa oli sijat 3-7.
Kausi alkaa mukiinmenevästi. Ensimmäisisistä kymmenestä ottelusta irtoaa viisi voittoa ja edelliskauden kärkijoukkueista HPK ja TuTo kaatuvat kotona. Tämän jälkeen alkaa tuttu syöksykierre, kaksi voittoa 12 ottelusta ja vastuuvalmentaja Veli-Pekka Roiha saa potkut, entiset pelurit Yrjö Hakulinen ja Harri Toivanen ottavat ohjat.
Alkuperäisen tavoitteen mukaiset sijoitukset karkaavat toisen neljänneksen rämpimiseen, mutta uusi valmennuskaksikko saa reivattua kurssia (mm. HPK:ta ja TuTo:a viedään kotona toistamiseen mennen tullen) sen verran, että edelliskauden sija paranee yhdellä. Mika Nieminen on taas kentän kingi, upottaa mm. SaPKo:n viimeisen sekunnin jatkoaikamaalilla. Kari Teräväinen iskee 30 häkkiä ja häipyy Hämeenlinnaan. Ei tule ikävä, kyseinen henkilö ei ole P. Virtasen suosikkilistalla kovin korkealla. Sen sijaan 21 pinnan Jarmo Rantala on. Eli todellisen talentin tunnistaminen on jo silloin vahvin alueeni. Vapise, Matti Virmanen.
Vitutuskerroin (0-100): 10. Pelejä voitetaan enemmän kuin ennen, mutta hitaalta tämä yhdessä nouseminen yhdeksänvuotiaasta heti-mulle-kaikki-tänne-nyt-ipanasta tuntuu.
1987-1988
Ennen kauden alkua Lahden ala-asteelaisille jaettiin ilmaiset kauskortit Kiekkoreippaan peleihin, mikäs sen kivempaa kuin heti kauden avaukseen Jokipoikia katselemaan. Uusia pelaajia on roppakaupalla, on uusi valmentaja (Kari Malinen). Alkulämmittelyssä on mukana pelaaja numerolla 30, mutta selästä puuttuu nimi. Mysteeri ratkeaa varsin nopeasti, kun kyseinen numero 30 iskee ottelun avausmaalin: mies paljastuu Paul Högbackaksi. JoKP kaatuu 7-4. Tää on meidän kausi.
Liigasta pudonnut Jokerit tulee vieraaksi muutama kierros myöhemmin. Högbacka - Jarkko Piiparinen on tehoduo ja Juha Jokiharjun purkukiekko yllättää Markus Kettererin. Jokerit kaatuu 4-1 ja Kiekkoreipas on sarjakärjessä tasapistein kolmen muun joukkueen kanssa. Tämähän on parasta ikinä.
Tahti hiipuu pitkin kautta ja suorat nousupaikat karkaavat HPK:lle ja SaiPa:lle. Karsijan paikasta käydään taistelua viimeiselle kierrokselle asti JoKP:n kanssa. Viimeisen kierroksen 6-3 voitto Lappeenrannassa varmistaa kolmossijan ja karsintaottelut KooKoo:ta vastaan. Siis sitä samaa, joka oli edelliskaudella vienyt divarin mennen tullen ja nyt onnistunut kaapimaan 15 pistettä koko kautena.
Edelliskauden muistot mielessä karsinnoilta ei ihmeitä osaa odottaa. Ensimmäisestä Kouvolan ottelusta kirjataankin 3-4-jatkoaikatappio. Seuraavissa otteluissa lehti kääntyy: 5-1-kotivoitto ja 4-3-vierasvoitto aiheuttavatkin sen, että liigapaikka on katkolla neljännessä ottelussa Lahdessa. Tupaten täysi Lahden jäähalli näkeekin vailla vertaansa olevan näytelmän, Erkki Mäkelän ja Jari Multasen maalit vievät Kiekkoreippaan 2-1-johtoon, kunnes eräs Risto Kerminen (paska jätkä, joka sotkeutuu näihin tarinoihin vielä myöhemminkin) tasoittaa. Vajaat kolme minuuttia ennen loppua Högbacka tekee maalinedusruuhkan päätteeksi 3-2-johtomaalin ja liigapaikka on siinä kintaalla.. Kunnes Kerminen kävelee läpi Reipas-puolustuksen ja tasoittaa vain vajaa minuutti myöhemmin.
Ottelun katkera päätös tulee toisella jatkoajalla Lasse Tasalan toimesta. P. Virtanen ei sitä näe vasta kuin seuraavan päivän lehdestä. Pelin seuraaminen täytyi jättää kesken seuraavan koulupäivän takia.
Viimeinen ottelu Kouvolassa menee isännille 8-5 ja liigapaikka jää tällä erää sitten haaveeksi.
Vitutuskerroin (0-100): 5. Kerrankin pärjätään, mutta olisi kai sinne liigaankin kiva ollut päästä. Kerminenkään ei vielä ota päähän niin paljoa kuin kymmenen vuotta myöhemmin.
Seuraavassa numerossa: Nousu liigaan ja paperipussit päähän..
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Omituiset mielihalut osa 1: Hiihto
Niin, olen huomannut tämän omituisen muutoksen itsessäni viimeisten vuosien aikana: minusta on tullut hiihtofriikki.. Eihän tässä sinänsä mitään ihmeellistä pitäisi olla, mutta tämä transformaatio on allekirjoittaneen historian tietäen aika epätodennäköinen skenaario..
Vihasuhde hiihtoon lähti kehittymään - kuten todennäköisesti monella muullakin - ala-asteen urheilutuntien kautta. Ensinnäkin niiden hikilankkujen raahaaminen kouluun ja takaisin oli ärsyttävä projekti sinänsä. Kilometrin matka suuntaansa ei näin aikuisiällä tunnu isolta taipaleelta, mutta silloin se sitä oli.. edes ne hassut muovitelineet, joilla sukset ja sauvat sai kasattua kompaktiksi paketiksi eivät tuntuneet tekevän asiasta yhtään helpompaa.
Jokavuotinen piina oli sitten ne hiihtokilpailut. Niistä oli yleensä tuloksena aina se toiseksiviimeinen sija. Terveiset vaan sille Villelle, joka urheasti oli siellä pahnanpohjimmaisena. Jos halusi masentua lisää, niin katseli vaan tyttöjen sarjan tuloksia, turpaan olisi sielläkin tullut usealta. Että tällaisen hiihtolahjakkuden K-P Kyrö joutui päästämään valumaan käsiensä lävitse.
Oi sitä riemua, kun neljännellä luokalla sitten kehitettiin hiihtokilpailujen oheen sellainen laturetki-konsepti, jonka ideana oli se, että ne jotka eivät halunneet hiihtää kilpaa voisivat osallistua siihen. Koska äärimmäistä kehitysspurttia ei ollut näkyvissä ja toiseksi viimeinen sija taas odotti horisontissa, ajattelin että loistavaa, sinne siis.
No 80-luvun koulumaailmassa vielä kilpailuhenki ja oppilaiden laittaminen paremmusjärjestykseen oli vielä opintosuunnitelman ytimessä. Kun minä ja kaksi muuta luokkakaveriamme ilmoitimme halustamme osallistua laturetkeen hiihtokisan sijaan silloinen opettajamme (joka samalla sattui olemaan myös koulun rehtori) sai aikamoisen sätkyn ja muistaakseni tenttasi aika ankaraan sävyyn koko luokan edessä, että "miksi te ette halua hiitää kilpaa?"
Kyseinen opettaja oli aika pelottava ilmestys suuttuessaan nuorille nassikoille, niin pala kurkussa siinä yritettiin sitten sopertaa, että luulimme olevan sen yksi ja sama, kun kunnonajoitus oli taas epäonnistunut ja menestymismahdollisuudet lähellä nollaa.. Pääsimme kyllä laturetkelle mukaan, mutta vasta sitten kun tämä julkinen inkvisitio oli käyty läpi.
Paras muisto ala-asteen hiihdoista oli kevät 1989, joka oli niin lämmin, että hiihtokisoja ei sinä vuonna voitu pitää..
Ylä-asteella hiihto kuului ohjelmaan ja pakkohan siellä oli käydä laahaamassa reitit läpi.. V-käyrää nosti vielä se, että koulumatkan pituus kaksinkertaistui, joten taas raahattiin lankkuja pitkin kaupunkia.
Kaikki tämä johti siihen, että reilut kymmenen vuotta olin sitä mieltä, että elämäni viimeiseksi hiihtokokemuksekseni jää Parolan varuskunnassa 90-luvun lopussa suoritettu hiihtomarssi. Kyseisenä vuonna kevät saapui aikaisin, mutta pöllömopoille piti järjestää vähän jännitystä elämään, joten ei muuta kun täyspakkaushiihtomarssille, kun paljas maa paistoi jo monessa paikassa.
Varuskunnan läheisyydestä löytyi kuntopolut, jotka haastavuudessaan olisivat olleet jo perushiihtäjillekin ihan sopivat. Kivastihan siinä vaikeuskäyrä nousi kun ladut kimaltelivat jäätä, rynnäkkökivääri löi leukaan ja armeijan lankut eivät olleet ihan turskanpurijoiden voitelurekan jäljiltä. Jotenkin sieltä hengissä selvittiin, mutta muistelisin, että persmäkeähän siellä monet alamäet suosiolla laskettiin.
Tuon siis piti olla viimeinen niitti, mutta toisin kävi. Taas painetaan metsässä latuja pitkin ja jotta kohtalon ironia olisi vielä kovempi, niin vielä samoja reittejä kuin ala-asteen hiihtotunneilla. Vauhtikin on yhtä huono. Ei, ala-asteen tytöt eivät pyyhi ohi, mutta papparaiset mietaa-tyylillä kyllä. Muutama vuosi ollaan vitsillä kaverin kanssa suunniteltu Finlandia-hiihtoon lähtöä, vielä ei ole tullut mentyä, jälkikäteen ajateltuna voisi kyllä hävettää olla sielläkin peräjoukoissa. Täytyisi varmaan etsiä se Ville käsiin ja houkutella mukaan...
Vihasuhde hiihtoon lähti kehittymään - kuten todennäköisesti monella muullakin - ala-asteen urheilutuntien kautta. Ensinnäkin niiden hikilankkujen raahaaminen kouluun ja takaisin oli ärsyttävä projekti sinänsä. Kilometrin matka suuntaansa ei näin aikuisiällä tunnu isolta taipaleelta, mutta silloin se sitä oli.. edes ne hassut muovitelineet, joilla sukset ja sauvat sai kasattua kompaktiksi paketiksi eivät tuntuneet tekevän asiasta yhtään helpompaa.
Jokavuotinen piina oli sitten ne hiihtokilpailut. Niistä oli yleensä tuloksena aina se toiseksiviimeinen sija. Terveiset vaan sille Villelle, joka urheasti oli siellä pahnanpohjimmaisena. Jos halusi masentua lisää, niin katseli vaan tyttöjen sarjan tuloksia, turpaan olisi sielläkin tullut usealta. Että tällaisen hiihtolahjakkuden K-P Kyrö joutui päästämään valumaan käsiensä lävitse.
Oi sitä riemua, kun neljännellä luokalla sitten kehitettiin hiihtokilpailujen oheen sellainen laturetki-konsepti, jonka ideana oli se, että ne jotka eivät halunneet hiihtää kilpaa voisivat osallistua siihen. Koska äärimmäistä kehitysspurttia ei ollut näkyvissä ja toiseksi viimeinen sija taas odotti horisontissa, ajattelin että loistavaa, sinne siis.
No 80-luvun koulumaailmassa vielä kilpailuhenki ja oppilaiden laittaminen paremmusjärjestykseen oli vielä opintosuunnitelman ytimessä. Kun minä ja kaksi muuta luokkakaveriamme ilmoitimme halustamme osallistua laturetkeen hiihtokisan sijaan silloinen opettajamme (joka samalla sattui olemaan myös koulun rehtori) sai aikamoisen sätkyn ja muistaakseni tenttasi aika ankaraan sävyyn koko luokan edessä, että "miksi te ette halua hiitää kilpaa?"
Kyseinen opettaja oli aika pelottava ilmestys suuttuessaan nuorille nassikoille, niin pala kurkussa siinä yritettiin sitten sopertaa, että luulimme olevan sen yksi ja sama, kun kunnonajoitus oli taas epäonnistunut ja menestymismahdollisuudet lähellä nollaa.. Pääsimme kyllä laturetkelle mukaan, mutta vasta sitten kun tämä julkinen inkvisitio oli käyty läpi.
Paras muisto ala-asteen hiihdoista oli kevät 1989, joka oli niin lämmin, että hiihtokisoja ei sinä vuonna voitu pitää..
Ylä-asteella hiihto kuului ohjelmaan ja pakkohan siellä oli käydä laahaamassa reitit läpi.. V-käyrää nosti vielä se, että koulumatkan pituus kaksinkertaistui, joten taas raahattiin lankkuja pitkin kaupunkia.
Kaikki tämä johti siihen, että reilut kymmenen vuotta olin sitä mieltä, että elämäni viimeiseksi hiihtokokemuksekseni jää Parolan varuskunnassa 90-luvun lopussa suoritettu hiihtomarssi. Kyseisenä vuonna kevät saapui aikaisin, mutta pöllömopoille piti järjestää vähän jännitystä elämään, joten ei muuta kun täyspakkaushiihtomarssille, kun paljas maa paistoi jo monessa paikassa.
Varuskunnan läheisyydestä löytyi kuntopolut, jotka haastavuudessaan olisivat olleet jo perushiihtäjillekin ihan sopivat. Kivastihan siinä vaikeuskäyrä nousi kun ladut kimaltelivat jäätä, rynnäkkökivääri löi leukaan ja armeijan lankut eivät olleet ihan turskanpurijoiden voitelurekan jäljiltä. Jotenkin sieltä hengissä selvittiin, mutta muistelisin, että persmäkeähän siellä monet alamäet suosiolla laskettiin.
Tuon siis piti olla viimeinen niitti, mutta toisin kävi. Taas painetaan metsässä latuja pitkin ja jotta kohtalon ironia olisi vielä kovempi, niin vielä samoja reittejä kuin ala-asteen hiihtotunneilla. Vauhtikin on yhtä huono. Ei, ala-asteen tytöt eivät pyyhi ohi, mutta papparaiset mietaa-tyylillä kyllä. Muutama vuosi ollaan vitsillä kaverin kanssa suunniteltu Finlandia-hiihtoon lähtöä, vielä ei ole tullut mentyä, jälkikäteen ajateltuna voisi kyllä hävettää olla sielläkin peräjoukoissa. Täytyisi varmaan etsiä se Ville käsiin ja houkutella mukaan...
Vanhenemisen taide
Niin, taas tuli muutama päivä sitten yksi vuosi mittariin lisää. Onnitteluja sateli suunnasta jos toisesta, osa ihan perusformaatissa, osaa ryyditettiin hassunhauskoilla "kauhee kun säkin olet jo niin vanha"-epiteeteillä. Sanomattakin selvää, että ne jotka edellämainittuja kehittelivät olivat itse a) vanhempia ja b) ylittivät vastikään tiettyjä kriittisiä rajapyykkejä, joiden aiheuttama kriisi oli käsinkosketeltavasti havaittavissa jo kauan ennen eräpäivää.
Loistavassa brittiläisessä Q.I.-ohjelmassa käsiteltiin ajan kulumisen ongelmaa ja teoriahan oli se, että ajan kuluminen on suhteessa elettyyn elämään. Aivan loistavan epäselvästi käännetty lause, mutta ideahan on siis se, että yksi vuosi tuntuu 10-vuotiaasta paljon pidemmältä kuin esim. 50-vuotiaasta, koska nassikan eliniästä se on kattanut 10%, mutta keski-iän kriisin kourissa painivan elinkaaresta se kattaa vain 2%.
Kuten eräälle onnentoivottelijalle mainitsin, niin taas tuli loistavasti väisteltyä yksi vuosi ilman mitään merkittäviä aikaansannoksia, mutta tulipahan mietittyä sitäkin, että haluaisinko olla esimerkiksi 10 vuotta nuorempi.. Aikani puntaroitua tulin siihen tulokseen, että jos pitäisi samat asiat kahlata uudestaan läpi, niin eipä kyllä maksaisi vaivaa..
Muutenkin Päivääkään en vaihtaisi pois on kyllä suurinta valhetta mitä voi suustaan päästää. Kyllä vaihtaisin. Ja aivan helvetin monta.
Loistavassa brittiläisessä Q.I.-ohjelmassa käsiteltiin ajan kulumisen ongelmaa ja teoriahan oli se, että ajan kuluminen on suhteessa elettyyn elämään. Aivan loistavan epäselvästi käännetty lause, mutta ideahan on siis se, että yksi vuosi tuntuu 10-vuotiaasta paljon pidemmältä kuin esim. 50-vuotiaasta, koska nassikan eliniästä se on kattanut 10%, mutta keski-iän kriisin kourissa painivan elinkaaresta se kattaa vain 2%.
Kuten eräälle onnentoivottelijalle mainitsin, niin taas tuli loistavasti väisteltyä yksi vuosi ilman mitään merkittäviä aikaansannoksia, mutta tulipahan mietittyä sitäkin, että haluaisinko olla esimerkiksi 10 vuotta nuorempi.. Aikani puntaroitua tulin siihen tulokseen, että jos pitäisi samat asiat kahlata uudestaan läpi, niin eipä kyllä maksaisi vaivaa..
Muutenkin Päivääkään en vaihtaisi pois on kyllä suurinta valhetta mitä voi suustaan päästää. Kyllä vaihtaisin. Ja aivan helvetin monta.
Tilaa:
Kommentit (Atom)